Hiilimaksu

Tasaisesti nouseva hiilidioksidipäästöjen hinnoittelu asettaa yhtäläisen taloudellisen rasitteen kullekin hiilidioksiditonnille. Markkinapohjaisena mekanismina tämä kannustaa järjestelmää pyrkimään päästöistä irti kustannustehokkaimmassa järjestyksessä. Hinnan noustessa prosessi jatkuu, kunnes kaikista mahdollisista päästöistä ollaan päästy eroon.

Taloudellisen shokin välttämiseksi hiilimaksu alkaa matalana, nousten tasaisesti ja ennakoitavalla tavalla. Tämä antaa liike-elämälle ja teollisuudelle mahdollisuuden tehdä energiaan liittyviä, tietoon perustuvia päätöksiä, esimerkiksi energiatehokkuuden, pitkäaikaisten investointien ja innovaatioiden suhteen. Talous saa alkusysäyksen ja selkeän signaalin tulevaisuuden suunnasta. Kaikki talouselämän toimijat (teollisuus, liike-elämä, julkinen sektori, perheet ja yksityishenkilöt) saavat taloudellisen kannustimen ottaa käyttöön puhtaampia ja vähäpäästöisempiä vaihtoehtoja.

Kustannustehokkain tapa hiilimaksun perimiselle on heti alkupäässä, fossiilisen polttoaineen saapuessa talousjärjestelmään. Mikäli polttoaine valmistetaan kotimaassa, peritään maksu polttoaineen valmistajalta ja mikäli polttoaine valmistetaan ulkomailla, peritään maksu polttoaineen tullessa maahan. Näin menetellen maksun periminen on helppoa, koska valmistus- ja maahantuontipaikkoja on vain vähän.

Tuotantoketjun alkupään nousseiden kustannusten vaikutukset heijastuvat koko talousjärjestelmään, vaikuttaen kaikkeen toimintaan, joka liittyy fossiilisiin polttoaineisiin, joko suoralla tai epäsuoralla tavalla.

Taloudelliset ohjauskeinot, kuten hiiliverot, ovat houkuttelevia niiden yksinkertaisuuden ja laajan soveltamisalan vuoksi, mikä kattaa kaikki teknologiat ja polttoaineet, tuoden siten mukanaan kustannuksia minimoivan yhdistelmän tuotannon ja teknologioiden muutoksista käyttäytymisen muuttumiseen kulutusvalinnoissa ja elämäntavoissa. Tästä syystä ne voivat olla tehokkaampia kuin suora tekniikkaan, tuotteisiin tai käyttäytymiseen liittyvä sääntely. Hallintokustannusten minimoimiseksi hiilidioksidiveroa voidaan kantaa ”tuotantoketjun alkupäässä” (tuotantopisteissä tai maahantulossa). Lopuksi (…) vero voi hyödyntää jo olemassa olevia varainkeruujärjestelmiä. (IPCC, 2015)